Teki hyvää saada tämä sanottua

Tammikuun 4. 2012 - vittuuntunut

Pakko päästä purkamaan tätä turhautumista. Sanotaan, että on lotto voitto syntyä suomeen. Minä sanon että on valtiolle lotto voitto että sinä synnyt suomeen. Eihän täällä muuta tehdä kun nostetaan veroja ja samalla myös sit vähennetään valtion kustannuksista. Ensin nostetaan kaikkia mahdollisia vero, vähennetään tukija sekä esim poliisin budjetista iso osa pois, sitten samaan hengen vetoon kerrotaan kuinka eduskunnan työtekijät saavat lisä bonuksia, ilmaisia huvi matkoja ja ties mitä krääsää veron maksajilla. Se aina näin ollut ja aina tulee aina olemaan vain siksi ettei kukaan suomalainen uskalla pistää tai sanoa vastaan isommille herroille, vaikkakin nämä kyseiset herrat työskentelevät meidän rahoilla. Se on vain fakta ettei politiikot joudu tarpeeksi kovaan ristituleen suomessa ja tästä syystä saavatkin tehdä mitä haluavat ja ajatella vain omaa napaansa. Jos kerta pitää leikata valtion menoja jne, miksei voida suoraan leikata eduskunnan budjettia isollakin kädellä. Samasta osoitteestahan esim. Poliisien rahatkin tulevat, eli mieluummin kyllä leikataan eduskunnan rahan käyttöä kuin vaarannetaan suomen kansalaisia vähäisillä poliisi määrillä. Eikö se olisi parempi jos herraisokengiltä leikkattaisiin tuloja, heidänhän takia nousee koko ajan tavallisten kansalaisten verot, joten minkä takia heidän ei tarvitsisi tehdä uhrauksia. MEKIN TEEMME!

Moro vaan

Tammikuun 4. 2012 - vittuuntunut

Teen ensimmäistä kertaa blogia ja teen tätä vain itseni takia. Mutta pahoittelen kuitenkin jos loukkaan jota kuta sekä erittäin monia kirjoitus virheitä. Tekstit eivät pakosti ole oikein johdannon mukaisa, koska kirjoitan suoraan mitä mieleen tulee. Mutta toivottavasti jaksat lukea edes yhden loppuun asti.

KIITOS